pedagogiikka

Oppimisesta tulee henkilökohtaisen kautta yksilöllistä
- myös luokkahuoneessa.

 

Synty

MERKITYSTEN PEDAGOGIIKKA syntyi tarpeesta olla tarjoamatta oppilaille valmiita esimerkkejä ja merkityksiä oppiaiheiksi.

Mikä minä olen opettajana määrittämään mitkä asiat ovat oppijalle merkityksellisiä? Miksi "tuputan" omia merkityksiäni?

Pedagogiikka korostaa oppilaan omia sisäisiä merkitysrakenteita ja pyrkii tuomaan opittavia ainesisältöjä lähemmäs ja aidosti osaksi oppilaan kokemusmaailmaa.

 

Ydin

Merkitysten pedagogiikassa ongelmia (asioita, ilmiöitä, juttuja, ...) lähestytään oppijan omien merkitysten kautta. Opettaja tai vuorovaikutustilanne määrittävät tarkasteltavan ongelman, mutta esimerkit nousevat oppijan omasta kokemusmaailmasta. Näin ollen opeteltavalla asialla on heti oppilaalle jotain merkitystä.

 

valta oppimisessa

Opettaja tai oppimistilanne määrittää ainesisällön tai sisältökokonaisuuden, mutta kysymyksenasettelut ja esimerkit antavat oppijalle mahdollisuuden löytää sisältöön liittyen jonkin tutun asian omista merkitysrakenteistaan. Osa opettajan vallasta siirtyy oppilalle ja näin ollen oppiminen on henkilökohtaista ja yksilöllistä.

Valta oppimisessa siirtyy lähemmäs prosessinomistajaa - itse oppijaa.

Uskallatko luopua vallastasi?
 
 

Valmiit esimerkit

Oppikirja on täynnä valmiita esimerkkejä - "Laske tennismailan sekä kolmen pallon hinta yhteensä?"

Tennismaila palloineen ei välttämättä liikuta oppijaa ollenkaan. Näiden pelivälineiden hinnoilla ei välttämättä ole oppilaalle mitään merkitystä- näin ollen esimerkiksi matematiikka saattaa jäädä etäiseksi. "Matematiikka ei liity minun elämääni."

Myös opettajalla on luokkatilassa usein tapana valmiiksi keksiä oivat ja hyvin toimivat esimerkit tilanteisiin. Mitä jos antaisitkin oppilaiden keksiä esimerkit ja heittäydytkin itse rohkeasti oppimistilanteen vietäväksi?

 

"Miksei kysytä suoraan oppijalta!?"

Miksi ei kysytä oppijalta, jonka oppimisesta on kyse, että mikä häntä kiinnostaa? Mikä on juuri sinulle tärkeää? Millä asioilla sinä haluat laskea tai minkä eläimen avulla sinä haluat tutkia  talvehtimista? 

Nyt opeteltavalla asialla on heti oppijalle henkilökohtainen merkitys - ikäänkuin kuva mielessä siitä mitä on tapahtumassa tai millaisessa tapahtumahorisontissa asiat ovat.

Toisaalta oppijalta kysyminen aktivoi häntä ja oppiminenhan on aktiivinen prosessi, johon tarvitaan myös oppijan omaa työpanosta eikä vain opettajan tahdonvoimaa ja kutsumusta.

Perinteisesti opettaja määrittää etukäteen, että lukusymboli 4 voisi tarkoittaa vaikka neljää omenaa. Miksi vaivata omaa päätään yrittäessään keksiä esimerkkejä, kun voi kysyä? Oppilaat haluavat keksiä ja kertoa omia merkityksiään.

 

Oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa

Onko kaikki vuorovaikutus ihmistenvälistä?

- ei.

 

miten kirja vuorovaikuttaa lukijaansa?
entä kynä kirjoittajaansa?

Millainen vuorovaikutus on sahan ja sahurin välillä
saati pallon ja potkaisijan välillä?

 

Onko vuorovaikutus aina näkyvää, vai voiko ihminen olla vuorovaikutuksessa itsensä kanssa oppiessaan uutta?

- Kyllä voi.

 

opin äärelle saapuminen

Aina tarvitaan vuorovaikutustilanne, jotta ymmärrys ja ajattelu voisi jäsentyä paremmaksi. Omassa kuplassa eläminen ilman häiriötekijöitä ei herätä tarvetta uuden oppimiselle. Oppiminen on prosessi, joka voi liittyä motoriseen (liike) tai kognitiiviseen (ajattelun jäsentyminen tai kasvaminen) taitoon. Varsinainen oppiminen lähtee liikkeelle oppijan omista sisäisistä merkitysrakenteista, jolloin uudelle opeteltavalle asialle on jo olemassa merkityksiä tai ne pitää luoda.

Uuden asian oppimisen äärelle saapuvalla saattaa olla seuraavanlaisia ajatuksia:

"Tämähän on samaa asiaa, kuin se silloin.",

"Tässä on jotain tuttua." tai

"En ole koskaan kokenut mitään tällaista."

 

 

 

yksi oppiminen, kaksi vuorovaikutusta

1. VUOROVAIKUTUS:
Uutta asiaa opittaessa ensimmäinen vuorovaikutustilanne tapahtuu ulkoisesti. Oppija on vuorovaikutuksessa jonkin ulkoisen osapuolen kanssa, jolloin tieto liikkuu näiden kahden eri osapuolen välillä. Ulkoinen osapuoli voi olla ihminen, joka kertoo tai tekee jotain. Se voi olla kirja, joka kertoo jotain tai se voi olla esimerkiksi työkalu/peliväline, jonka käytön oppii vain käyttämällä ja harjoittelemalla sen käyttöä itse.

2. VUOROVAIKUTUS:
Välittömästi ensimmäisen vuorovaikutuksen jälkeen seuraava vuorovaikutus tapahtuu oppijan ajattelun eri tasojen välillä. Aikaisemmat sisäistetyt kokemukset ja ymmärretyt käsitteet (sisäiset merkitysrakenteet) sekä uudet siinä oppimistilanteessa hankitut vielä toistaiseksi aktiivisen ajattelun (muistin, uskon, ponnistelun) varassa olevat ajatukset vuorovaikuttavat. Tätä jälkimmäistä vuorovaikutusta kutsutaan kielentämiseksi, jossa uudelle asialle tuotetaan omien (vanhojen) merkitysten kautta itselle uusia merkityksiä. Oppija voi ajatella esimerkiksi opetellessaan uutta proseduuria ”Mitähän tässä kohtaa pitikään tehdä ja miten se vaikuttikaan kokonaisuuteen?” tai opetellessaan tasokuvioita ”Meillä kotonahan on muuten maitotölkki, jonka pohja on neliö.”

 

Kuva oppimiseen liittyvästä kahdenlaisesta vuorovaikutuksesta

merkitysten kautta oppiminen.png
 

ulkoinen ja sisäinen vuorovaikutus oppimistilanteessa

Käytännön oppimistilanteessa ulkoinen ja sisäinen vuorovaikutus tapahtuvat lähes samanaikaisesti ja ne vuorottelevat tarvittaessa hyvinkin tiuhaan tahtiin. Oppiessaan uutta, oppija saa kokoajan uusia ulkoisia ärsykkeitä (merkityksiä) ja tulkitsee niitä omien aiemmin sisäistettyjen merkitystensä kautta. Näiden tulkintojen pohjalta oppija tuottaa näistä ulkoisista ärsykkeistä edelleen itselleen uusia sisäistettyjä merkityksiä, joiden kautta hän jälleen tulkitsee uusia tulevia ulkoisia merkityksiä jatkuvasti. Huomaa, että ulkoinen ärsyke on jonkin toisen tuottama merkitys.

Tiedon kaataminen - kuin toisi säkissä valoa pirttiin.

Oppimista voi yrittää edesauttaa ulkoapäin ns. ”tuputtamalla tietoa” tai ts. ”kaatamalla tietoa” oppijaan, mutta tällöin opittu tieto tai taito jää helposti oppijan tiedonkäsittelyproseduurien tasolle (muistin ja uskon), jolloin todellista oppimista ei ole edes tapahtunut. Hetken aikaa, esimerkiksi kokeen ajan saattaa näyttää siltä, että oppija on oppinut taidon. Ilman sisäisiä merkityksiä taito on kuitenkin vain oppijan ajattelun pintakerroksessa, jolloin sopivan ajan kuluttua taidosta ei ole jäljellä kuin häilyvä etiäinen, että jotain me siellä tehtiin, mutta en mä sitä koskaan oikein ymmärtäny, et mihin se liitty tai mihin sitä ois tarvittu.

Jotta vältytään ulkokohtaisen oppimisen sudenkuopalta ja saavutetaan todellinen oppiminen, tulee lähteä liikkeelle oppilaan omista sisäisistä merkitysrakenteista käsin.

 

laadullisilla kysymyksillä kohti ymmärrystä

Nykypäivänä Trivial Pursuit -henkiset, mitä, milloin, missä -tyyppisten kysymysten vastausten ulkoamuistaminen ei ole MERKITYSTEN näkökulmasta kovin houkuttelevaa, koska käytännössä kaikki tällainen tieto on jokaisen taskussa. Aina voit Googlettaa. Mutta se sen sijaan on merkityksellistä, että miksi jotain tapauhtuu tai miten jokin asia vaikuttaa ympäristössään.

 

Mitä, missä tai milloin -kysymykset

tähtäävät muistamiseen ja jos et muista, unohdat.
Kun unohdat, et enää osaa. (Tai ainakaan "osaamistasi" ei voida todentaa.) Todellisuudessahan et ole osannutkaan, vaan olet vain hetken muistanut asian ulkoa.

 

Miksi ja miten - kysymykset

ohjaavat ymmärtämään kokonaisuutta.
Kun ymmärrät, sinun ei tarvitse muistaa niin paljon ulkoa, jolloin unohtamisen riski pienenee. Kun ymmärrät, todella osaat asioita ja pystyt jatkossakin yhdistämään oppimiasi merkityksiä.

 

Siksi merkitysten pedagogiikka.

 

se perinteinen "merkkaritehtävä" - Etsi, PIIRRÄ, kirjoita ja LASKE

Klassinen kokonaisvaltainen MERKITYSTEN VIHKO -tehtävätyyppi on ETSI, PIIRRÄ, KIRJOITA JA LASKE, joka ottaa huomioon kaikki 4 kielentämisen kieltä.

Etsiminen (TOIMINNAN KIELI)

Tapahtuu tutussa ympäristössä, joka on kiinteä osa oppijan sisäisiä merkitysrakenteita. Voidaan etsiä A-kirjaimella alkavia asioita (äidinkieli), asioita joita on tasan 7 kappaletta (matematiikka) vipuja (ympäristöoppi/fysiikka) tai vaikka omalta pihalta kasvi (ympäristöoppi/biologia).

 

PIIRTÄMINEN (KUVIOKIELI)

On lapselle luonteva kirjallinen ilmaisumuoto, johon saa kuvattua paljon nopeaa informaatiota. "Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa." Lisäksi rohkaisee käyttämään värejä ja luovuuteen.

 

KIRJOITTAMINEN (LUONNOLLINEN KIELI)

Luonnollinen kieli (äidinkieli) on ajattelun kieli. Kirjoittaminen ja lukeminen ovat perustaitoja, jotka liittyvät kiinteänä osana kieleen ja erityisesti ajattelun kieleen. Mitä enemmän harjoittelet ajattelun kieltäsi, sitä paremmaksi ajattelijaksi tulet. Alkuopetuksessa, kun vasta ollaan harjoittelemassa kirjoittamaan, on mielekästä harjoitella itselle tärkeillä sanoilla.

 

LASKEMINEN (SYMBOLIKIELI + MUUT kielet)

Lasketaan etsittyjen asioiden lukumäärä tai keksitään niihin liittyvä lasku. Lasku tehdään symbolikielellä, mutta symbolikielen tueksi voi edelleen kirjoittaa tai piirtää laskua kuvaavan kuvan.

 


 

kiinnostuitko?